tiistai 4. tammikuuta 2011

Pikkuveljen slipoveri



Aloitin lokakuussa väsäämään rakkaalle siskonpojalle slipoveria.
Ihastuin violettiin Novitan Isoveli-lankaan joka on pehmeää ja paksua, olematta liian huokoista. (Mikään ei revi hermojani kutomisessa paremmin, kuin purkautuvat ja karkailevat langansäikeet, vaikka olenkin oppinut hallitsemaan sitä kaaosta melko hyvin jo.)

Kuitenkin työssäni tuli pari mutkaa matkaan - aika loppui vähän niinkuin kesken (joulusiivousten ja kaikkien muiden lahjojenteon ja paketoinnin lomassa) ja tämä slipoveri pääsi mummulaan hoitoon pariksi päiväksi jossa Mummu sitä hellyydellä kutoi kasaan. Minun käsityönjälkeä tässä siis näkyy takaa alaresorista niskaan sekä edestä alaresorista V -kaula-aukon alkuun. Yläresorit ovat siis Mummun kätten töitä.
Mitään saumoja sivuilla ei näy, eikä ole, sillä tein pyöröpuikolla (oisko ollu 60cm)koko alaosan kainaloihin. Ala resori on neulosta 2o2n, pyöröpuikolla ainaoikeaa kainaloihin ja selkämys vuoro rivein oikea ja nurja - sileä neulos.
Slipoverin mallina oli 86/92 kokoinen hihaton kesäpaita ja tämä oli passeli ainakin omalle puolitoistavuotiaalleni. Koko siis reilu 92.

Seuraavalla kerran käytän ohjetta, enkä ala huitoa omasta päästäni ja liian myöhään. ;) Sillä olen hidas puikkojen kanssa, mutta ainakin työn jälkeä on kehuttu joten ei se minua harmita että olen hidas, enemmän harmittaisi vinksallaan oleva lopputulos!



Tupa kiittää ja kuittaa ja toivoo huomispäivästä hieman valoisampaa, ilman auringon osittaista pimentymistä.

3 kommenttia:

  1. On kyllä upea tuotos. Mä aloitin jo nyt tekemään seuraavan vuoden lahjoja. Kutomalla tietenkin ja villasukkia :) Mä en osais tuota kaula-aukkoa edes tehdä ohjeiden mukaan, ku en ymmärrä edes villasukkien kantapäiden ohjeita.

    VastaaPoista
  2. Mä en ole jaksanut vieläkään opetella sukkien tekoa! LAISKA. Mutta eiköhän senki aika tule pian, olis tuossa seiskaveljestä oottelemassa tekijäänsä ja puikotkin vapaana.
    Kaula-aukko tosiaan meni mummun tehtäväksi koska en löytänyt oikean laista ohjetta, tuo vastaa kyllä ihan visiotani! Eli mummu saa nyt opettaa tuon mulle vielä niin saan tehtyä vielä noita lisää. :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään tästä liivistä! Tosi tosi komia. :) Mä sain joululahjaks järkyttävän kasan samanväristä isoveikkaa ja neuloin loman aikana siitä boleron. Hihat pitäis vielä tehdä ja kursia se kasaan. Jos tarvit sukkatuutorointia ni autan mielelläni. :)

    VastaaPoista