torstai 12. huhtikuuta 2012

Kevään luova tauko

Syynä voi olla se, että en ole tehnyt mitään, tai sitten se, ettei ole ollut kameraa jolla ottaa todisteita että olisi oikeasti tehnyt jotain.
Hamahelmet on saapuneet tupaan ja niistä on tullut sähellettyä yhtä sun toista, mutta tässä yhden possufanin huoneen ovi kuvassa.






Virkkauskirja on ollut kovassa käytössä ja seuraavaksi haluankin koukkuamiskoukun ja harjoitella sitä. Rahaa ja inspiraatiota odotellessa tein pienen lumihiutaleen, jonka aika onkin jo siirtyä kaapin pohjalle odottelemaan ensi talvea. Myös muita kivoja kuvioita kirjasta löytyy ja olen jotain tehnytkin, mutta en ole muistanut yrittää ottaa kuvia... hyi, huono bloggaaja, hyi...

Yhden maton viimeistelin sekä sisustuskorin tempaisin pikkuiselle neidille synttäreikseen. Ainakin korista napsasin kuvan ennen lähtöä mutta se lienee isännän uuden kännykän ytimissä.

Tämä oli nyt tämmöinen "elossa ollaan"-postaus.

Kevätmieltä kaikille!

1 kommentti:

  1. Vähänkö hieno hamapossu! :) Lumihiutalekin on soma. Me just kaiveltiin keväisempiä ulkoilukamoja esille ja löydettiin Aavan sulta saama ihana myssy, nyt alakas pikkuhiljaa olla hyvät kelit sille, vielä kun tuo neiti suostuis sitä pitämäänki.. ulos mennessä merkkituotteet jyrää toistaiseksi (Hello Kitty, Disney jne) mutta kyllä sitä sisäleikeissä päähän mallaillaan, joten toivo elää ^_^

    VastaaPoista